Kontulan suolla oli runsaasti käärmeitä. Niitä ei usein tavannut, koska ne liikkuivat ilta ja aamuhämärissä ravintoa pyydystämässä. Toisinaan ne halusivat kuitenkin, varsinkin keväällä, varastoida lämpöä ruumiiseensa päivää paistatellen.
Kontulan suo oli ilmeisen hyvä paikka käärmeille, koska sielä oli kosteikkoja joissa asui sammakoita ja viljeltyä peltoa joka kasvatti pulskia hiiriä ja myyriä. Käärme on tärkeä osa luonnon tasapainoa. Myyrät ja hiiret lisääntyvät kun käärmeet tapetaan. Näin käy usein asuntojen lähellä. On ymmärrettävää, että pikkulapsia suojellaan käärmeiltä mutta pihapiiriin tai sen läheisyyteen eksyneet yksilöt, voi kantaa kangaspussissa tai säkissä takaisin metsään. Ei niitä ole ihan pakko tappaa. Määrä on tietysti yksi kriteeri, tarvitaanko harvennusta? Usein suuri käärmeitten määrä kertoo myös siitä, että niillä täytyy olla myös paljon ravintoa elinalueellaan, eli on suuri vaara saada nurkkiinsa toiseksi riesaksi sen saaliseläimet, hiiret ja myyrät. Minusta myyräkuume on paljon salakavalampi uhka kuin käärme.

Käärme saattaa yllättyä jos se aurinkoisena päivänä nukkuu avoimella paikalla sikeästi mukavassa lämmössä. Kohtasin kerran tällaisen yksilön. Se tapahtui Hertsikan radan varressa. Käärme oli aivan litteänä. Se näytti lähinnä käärmeen luomalta nahalta tai liiskaantuneita käärmeeltä. Tutkin sitä pitkään uteliaana, hyvinkin läheltä, kunnes se yht'äkkiä pullistui tuttuun pyöreään muotoonsa ja lähti tiehensä. Käärme asettuu hyökkäysasentoon jos se ei usko pääsevänsä pakoon. Usein se on silloin aukealla paikalla, ilman mahdollista piiloa, tai umpikujassa. Olen valokuvannut tällaisen "umpikujassa" uhittelevan yksilön Vuosaaressa. Vuosaaressa näin myös kerran illalla myyriä pyydystämään lähteneen käärmeen. Se ikäänkuin ui ruohikon päällä melkoista vauhtia. Sen meno oli kaunista katseltavaa.

Olen kertonut myös käärmeen kohtaamisesta jutussani "Hannu eksyy Kontulan suolle". Eipä siinä kuinkaan käynyt, vaikka olin vasta 7 vuotias lapsi ja näin käärmeen ensimmäistä kertaa. Järki sanoi, että jos tästä hipsin varovasti taaksepäin - suuntaan josta olen tullut, tuskinpa se perään lähtee. Eikä lähtenytkään. Käärme lähtee karkuun, kun sille annetaan siihen tilaisuus. Se on todennäköisesti paljon pelästyneempi kuin ihminen.
Tänään Kontulan suo on täytemaakukkulan ja asfalttikuoren alla ja käärmeet ovat hävinneet. Samoin alkaa oll tilanne myös Mustassa mäessä, jossa aikoinaan oli myös runsas kyy- ja vähempilukuinen tarhakäärmekanta.

Kannattaa myös muistaa, että Suomessa on vain yksi myrkyllinen käärme, eikä siksi kannata tappaa kaikkia näkemiään lieroja. Olen nähnyt kivitettyjä vaskitsoja (pronssin värinen sisilisko jolla ei ole selkäkuviota), sekä tarhakäärmeitä (myrkytön, yleensä musta komea myyrien ja kyitten saalistaja. Sen tunnistaa varmasti selkeästi näkyvistä keltaisista tai vaaleankeltaisista ja naarailla tosinaan jopa miltei valkoisista niskatäplistä. Sillä saattaa olla myös kyymäinen sahakuvio selässä, joten niskapilkut ovat ainut varma tuntomerkki).

Heimolla on ainakin lisää käärmejuttuja, kunhan innostuu muistelemaan. ("Heimon elikot" on tarinan nimi, lisäsi Heimo)

 

Tämän kyykäärmeen olen kuvannut Vuosaressa. Käärmeen lekottelukallio on tainnut jäädä kaatopaikan alle. Kyy oli valmistautunut iskuun ja heilutti päätään haistellen kielellä ilmaa mistä suunnasta vaara uhkaa. Se pakeni heti, kun hieman peräännyin.

Tämä kaunis tarha- eli rantakäärmeen olen kuvannut myös Vuosaaressa. Vuosaaren lehdossa. Se oli tapettu aivan suotta. Komeat oranssit niskatäplät erottuvat selvästi, eli tunnistamisessa ei olisi pitänyt olla vaikeutta.