Huhtasuontien Virenit 1976

  Huhtasuontiellä, niinkuin koko Suomessakin, Lasse Virenin kultamitalit Montrealissa Kanadassa, nostivat 1976 heinä-elokuulla ennennäkemättömän juoksuinnostuksen lapsissa ja nuorissa.  Virenin innostamana juostiin kaikkia mahdollisia matkoja pitkin Huhtasuontietä ja lopulta piti sitten testata tuo 10 kilometrinkin matkakin.

  Heimo- isä lupasi mitata "virallisen" sata metriä kääntöympyrän päästä Kiviportintielle päin. Mittaus tapahtui helposti Jarin avustuksella ja Viljo-isältäni perityllä 20m:n rullamitalla. Sata metriä täyttyi Borgströmien tontin reunaan, olisiko ollut jonkun aidanpylvään kohdalla eli siihen tuli toinen kääntöpaikka. Aivan päivän paahteisimpaan aikaan ei haluttu lähteä juoksemaan, mutta illan viiletessä lähtö tapahtui siinä kuuden maissa. Poikia lähti useampikin lähtökäskystä matkaa. Ainakin Kiikan Pete ja jokunen Borgströmin pojistakin oli mukana. Helppo juttu: 50 kertaa edestakaisin tuo 100m:n matka, niin 10.000m on juostu. Kääntöympyrään varattiin juottopaikalle mehua ja vettä tarpeen mukaan ja tietysti asiaan kuului, että maratonin tapaan juomat juotiin vauhdissa. Ajanottaja- ja kierroslaskija-isä ja Satu-sisko keräsivät paperimukit kääntöympyrästä ja kävivät huuhtomassa ne saunalla. Kierrätystä siis jo silloin.
  Loppujen lopuksi kävi niin, että vain Jari ja Jyry saivat juosta matkan loppuun saman päivän aikana, sillä pakottavat kotiinkutsut verottivat osallistujia kovasti. Jari (13v) ja Jyry (7v) halusivat kuitenkin välttämättä suorittaa urakkansa loppuun Sirpa äidin vastustuksesta huolimatta. Minä (Heimo-isä) olin sitä mieltä, että pojat osaavat lopettaa viimeistään silloin, kun jalat eivät enää kanna.
  Jari selvisi urakastaan kohtalaisessa maratonajassa, reilussa kahdessa tunnissa, mutta Jyry oli silloin vasta vähän yli puolivälin.  Jyryllä oli lapsena hyvin huono juoksutyyli tai askellusvika eli jalat viuhtoivat sinne tänne ja meno oli mutkittelevaa ja tuskaisen näköistä. Se tuntui myös lisäävän matkaa merkittävästi. Jarin juoksun päätyttyä houkuttelimme Jyryä useaan otteeseen lopettamaan:"jatkat vaikka huomenna", mutta ei, hän juoksee loppuun asti, kun kerran Jarikin sai juosta.
  Sirpa äiti kävi nyt tihenevästi vaatimassa Jyryä jo sisään, syömään ja nukkumaan.  Ei, hän ei tule ja isi antoi luvan jatkaa. Viimeisellä kolmella kilometrillä juoksu alkoi silmin nähden parantua, ei nopeuden suhteen, mutta tyylin. Nyt juoksu näytti jo juoksulta eikä enää hoipertelulta. Kello kymmenen maissa uupunut, mutta ylpeä Huhtasuontien kympin 7-vuotiaitten mestari saapui maaliin Eikä tarvinnut enää houkutella iltapalalle ja sänkyyn. Olivat kerrankin vapaaehtoisia molemmat pojat.

 Muisteli, Heimo Kuukkanen