Kasvien keräilyä 1952-1955

  Tirkkosen Riitta kertoilikin omista kokemuksistaan kasvitieteen ja -harrastuksen parissa ja minulla on melkolailla samanlaisia kokemuksia.  Tosin ammuin ehkä vähän yli siinäkin, sillä ensimmäisenä kouluvuonna keräsin kyllä nuo vaaditut 50 kasvia, mutta seuraavana jo innostuttuani 150.  Kolmantena vuotena kasviossa oli prässättynä ja nimettynä 350 kasvia.

  Nuo viidenkymmenen ja sadanviidenkymmenen kasvin tentit selvitin edellisvuosina hienosti ja se teki luonnonhistorian numerolleni hyvää, mutta sitten oli tulla tenkkapoo, kun raahasin polleana näytille luokkaan kaikki 350 kasviani.  Hienoa, hienoa, kehui opettaja, ensi tunnilla sitten vain tentit kaikki 350 kappaletta. Sehän tarkoitti, että hän vaati muistamaan tieteellisen nimen, kasvin heimon ja suomenkielisen nimen mistä tahansa satunnaisesti valitusta kymmenestä kasvista.  Se oli kaiketi ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin kerta, kun tein annetun kotiläksyn antaumuksella. Opettajan vaatimukseen, että tenttisin koko kasvistoni, oli ehkä syynä se, että tutkitutin hänellä kolmisenkymmentä kasvia, joita ei löytynyt Otavan värikuvakasviosta. Sellaisia lajeja löysin Kulosaaren sillan pielestä, Herttoniemen junarahtiasemalta ja Hernesaaren rannasta. Noissa paikoissa käsiteltiin paljon rahtia  pohjoismaista ja jopa keski- Euroopasta.
  Sitten tietysti koitti tuo koettelemuksen päivä ja muutaman hermoja kysyvän tuokion jälkeen jouduin kuulusteltavaksi aiheesta.  Eikä mitään hätää.  Paukutin vakuuttavasti tiedot tutuiksi käyneistä kasveista, mutta kymmenennen kasvin kääntyessä esiin minulle tuli aivan täysi katkos, blackout.  En muistanut siitä kyseisestä heinäkasvista yhtään mitään. Ääntelin kait sekunnin pari jotain siihen malliin, että kohta tulee, kun opettaja pamautti kansion kiinni ja sanoi: "näyt sinä nämä osaavan". Tentti oli ohi ja kymppi tuli. HUH, HUH, mutta läheltä piti kasiksi tai ysiksi jääminen !
  "Siskolikka" Soikka aidan takaa taas ei ollut yhtä innostunut kasvien kerääjä ja samana syksynä hän tuli vaivihkaa kyselemään, että voisinko lainata muutamaa kasviani hänen kasvistoonsa, kun jäi vähän myöhäiseksi tuo hänen aloituksensa ja tentti olisi ylihuomenna.  Soikka katseli hetken siinä kasvejani ja osoitteli mielestään tutuimpia, mutta huomasi sitten, että niissä on minun käsialallani nimikkeet ja ovat kuulemma liian hyvin prässätyt. Olisiko minulla ollut jotain vähän vaatimattomampia ja ilman etikettiä ?  Löytyihän niitä ja saimme Soikalle tarvittavan määrän täyteen.
   Kääntelin tuossa päivänä muutamana "kotimuseoni" hyllyjä ja huomasin tuon vanhan kasvion. Nykyään siinä on Sirpan ja minun yhteiset ja joka kerralla katsoessani harvenevat kasvit. Ne ovat alkaneet hajota pahasti tai värit hävinneet ja muutamista vain muruja on enää teipillä kiinni paperissa. Melkein itkua vääntäen niitä on pakko heittää pois, mutta viimeisenkin raivauksen jäljiltä on vielä koossa lähes sata kasvia.  Kun kävelemme Sirpan kanssa ulkona kasveja tarkkaillen, kilpailemme nimien muistamisesta. Minä muistan ehkä hieman enemmän lajien suomenkielisiä nimiä, mutta Sirpa muistaa tosi monesta myös tieteellisen.
   Kun Jarinpoika Jakke oli noin viiden vanha, olimme mökkitontillamme Kalkkirannassa viikonloppua viettämässä. Kuljimme rantaan sellaisen viidensadan metrin matkan erästä oikopolkua, jolla oli runsaasti kukkivia kasveja. Yritimme opettaa siinä kulkiessamme muutaman nimen Jakellekin ja hän oppikin puolen tusinaa. Viimeisellä uimareissullamme Jakke halusi kulkea tien kautta, vaikka matka oli pitempi. Miksi ?  "No, kun tuo Vaija aina kyselee niitä kukkien nimiä. Se on ihan kuin Hemuli".

  Kirjoitteli, HeimoKuukkanen