Sähköruohonleikkurilla turpeita -68

   Polttomoottorilla käyvät puutarhakoneet ovat ikäni kaiken käyneet hermoilleni.  Jos ei pelkästään sen pärinänsä vuoksi, niin sitten sen jatkuvan käyntiin kiskomisen ja käryn. Olivat ne muutenkin sähkö- ja telkkarimiehelle turhan öljyisiä ja kädet likaantuivat niitä rassatessa.

   Tv- ja radiohuollon perustettuani v.-63 en paljoakaan koti- tai puutarhatöissä ehtinyt Sirpaa auttamaan. Hyvä, kun pääsin yösydämeksi kotiin nukkumaan.  Tontti oli orapihlaja-aidan  ympäröimä, multaisa ja kosteakin.  Ruohoa siis pukkasi ihan omiksi tarpeiksi ja reilusti ylikin.  Tiheän ja epätasaisen nurmikon leikkaaminen oli käsipelillä eli sirpillä tai viikatteella melko toivotonta vaikka sitäkin yritettiin.  Kelaleikkuri tukehtui tiheään nurmeen. Oli siis hankittava hieman painostettuna oikea polttomoottorilla toimiva leikkuri.  Käytetty, mutta toimiva peli. Aamulla, reilun sadan metrin päässä olevaan huoltoon mennessäni vetäisin leikkurin Sirpalle valmiiksi käyntiin ja hän aloitti työn.  Muutaman minuutin päästä soi sisäpuhelimemme huollossa ja Sirpa pyysi konetta käynnistämään, kun hän oli ajanut kiinni johonkin turpeeseen ja moottori oli pysähtynyt.  Juoksin käynnistämään ja palasin töihini, mutta ei aikaakaan, kun sama toistui ja aamun aikana vielä useita kertoja.  Sillä erää ja muudan kesä jälkeenpäinkin ruoho tuli leikattua näillä parisuhdetta koettelevilla keinoilla, mutta asia jäi kaivelemaan ja osuin sitten vuonna  -68  huoltokeikalle Mannosen valintamyymälään siihen Vehkalahdentien kulmaan. Taisi olla jokin kylmäkoneen sähköhäiriö ja sen korjattuani huomasin nurkassa kasan sähkörojua ja  mielenkiintoisen näköisen sähkömoottorin.  Kysyin Mannoselta mistä romut ovat ja minne menossa. Hän selitti, että vanhat, tarpeettomiksi käyneet maitopumput, oli poistettu käytöstä nyt, kun markkinoille olivat tulleet muoviset maitopussit.  Romukasa oli menossa romuliikkeeseen.  Katselin lähemmin sitä moottoria ja kyselin, tehtäisiinkö kaupat siten, että vien moottorin enkä laskuta huoltokäynnistäni.  Se sopi hänelle oikein hyvin. (Historiasta kiinnostuneille mainittakoon, että tämä maidonpakkauksen muovipussivaihe oli hyvin lyhyt, vaikka niistä kudottuja mattoja ja muita puhdetöitä saattaa vieläkin löytyä nurkista. Jo 70- luvun puolivälissä nykyinen kartonkipakkaus syrjäytti sen.)
   Muutamana iltayönä poistin hankalan ja äänekkään polttomoottorin ruohonleikkurista ja asensin tilalle tuon maitopumpun moottorin kumieristimien päälle ja kiinnitin leikkuuterän sen akselille.  Ja yes, ensimmäinen sähköruohonleikkuri Vartiokylässä, ehkä koko Helsingissäkin (Suomessakin?), oli valmis. Ai, niin. Sähköturvallisuus oli unohtua.  Moottori oli paljaana vanhan leikkurin päällä ja siitä voisi saada sähköiskun, jos kaapeli vaikka katkeaisi. Ei huolta.  Löysin vanhan vuotavan muoviämpärin, jonka pulttasin leikkurin runkoon kiinni. Muutama ilmareikä vielä poralla kylkiin ja design oli luotu.  Huomispäivänä oli testiajo ja Sirpa ihastui ikihyväksi tähän keksintööni.  Vain roikan töpseli saunan pesukoneen pistorasiaan ja ruoho sai kyytiä.  Jos tuli turve tai kanto vastaan, niin askel pari pakkia, keula ylös ja kone kävi taas täysillä.  Vain sähkökaapelin kanssa työskentely vaati harjoittelua, mutta Sirpa pärjäsi kohta neuvojaansa paremmin. Vain kolmasti kaapeli on katkennut häneltä yli 45- vuotisen sähköruohonleikkaajan uran aikana ja siihen mahtuu taatusti yli tuhannen tuntia erilaisten puiden ja puskien ympärillä kiertelyä viidellä eri sähköleikkurilla, joista kaksi oli kotitekoisia.  Tämä ensimmäinen prototyyppi jäi Huhtasuontielle muuttaessamme isän, äidin, Hannun ja vielä Juha-veljenkin käyttöön Käätypolulle.  Ehkä vielä Salosillekin, jos uskalsivat käyttää.   Alkuaikoina sattui muutaman kerran viikonloppuisin, että Sirpan tai minun ajaessa nurmikkoa pihaltamme, jäi muutama sunnuntaikävelijä ihmettelemään outoja tontin asukkaita, jotka työntelivät ihan muuten ruohonleikkurin näköistä laitetta pitkin nurmea, paitsi että siinä oli ämpäri moottorin tilalla. Tyypillistä pärinää ei kuulunut, vaan vain hentoa suhinaa.  Jossain välissä he huomasivat sitten kaapelin ja arvasivat mistä on kysymys.  Muutamaa vuotta myöhemmin polkupyörätehdas Tunturi toi markkinoille tehdasvalmisteisen sähköruohonleikkurin, jota Sähkö-Puodissa myimmekin vuosien mittaan satoja kappaleita nimimerkillä; "kokemusta on".
   Toinen kotitekoinen leikkurini valmistui Huhtasuontien tontin parturointiin ja siihen löysin moottoriksi automaattipesukoneen moottorin.  Niitä oli Helkama Oy:llä Candy- pesukoneen huollossa röykkiö, josta valitsin kasan hyvän näköisiä ja varmistin yleismittarilla mitaten, että linkouskäämi oli kunnossa. Muutama käynnistyskondensaattori  vielä muovikassiin ja kotiin rakentamaan turbomallia sähköleikkurista.  Risa, romukaupasta ostettu leikkurin runko luovutti hetkessä polttomoottorinsa takaisin romukauppiaan aarteistoon liitettäväksi ja pesukoneen moottorin pulttasin  tilalle.  Tämän moottorin halkaisija ja paino olivat suuremmat kuin edellisessä ja siitä löytyi hieno uusi ominaisuus vinojen ja jyrkkien aidanvieruspenkkojemme leikkuuseen tai muuten vaan, kaapelin pituuden loppuessa.  Töpseli irti ja penkkaa alas. Moottorin huimamomentti riitti pyörittämään terää metrisen penkan alas.  Leikkuri takaisin ylös, töpseli kiinni, moottori kierroksille, töpseli irti  ja uusi ajo alas.  Jossain välissä  hankimme hieman pitemmän sähköroikan ja tuo ominaisuus jäi satunnaiskäyttöön.  Jossain toisessa välissä raaskimme myös ostaa tuon Tunturin tehdasvalmisteisen leikkurin myös omaan käyttöömme.  Olihan se kieltämättä paremman näköinen kuin tuo oma ämpäri-desig ruosteisella rungolla.

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen