Heimon moottoripyörät 1957 -62

  Ammattikoulun jälkeen aloitin työt Posti- ja Lennätinlaitoksen Radiolaboratoriossa Helsingin Lauttasaaressa, sen Särkiniemessä sijaitsevassa pienteollisuustalossa.  Sinne oli olevinaan huonot ja hitaat bussiyhteydet Vartiokylästä, joten arvelin tarvitsevani moottoripyörän. Täytettyäni vuoden vaihteen 57-58 jälkeen 16 vuotta hain ja sain harjoitteluluvan moottoripyörää varten.
  Työkavereista jollakin oli tietoa kukkarolleni sopivasta ajopelistä ja niin lähdimme katsomaan sellaista.  Hieman pettynyt olin pyörän vaalean siniseen väriin, mutta muuten se täytti tarpeeni, etenkin sen hinnan suhteen. Sillä reissulla minusta tuli neuvostoliittolaisvalmisteisen Moskva Tähti 125cc- pyörän, ei niin onnellinen, mutta omistaja silti. Pyörän moottorissa oli tehoja saman verran kuin nykyisissä mopoissa, mutta kulkupelistä sekin kävi. Sillä ajelinkin vuoden päivät työmatkat, kunnes pikkuserkkuni, Reino Marjonen, antoi vinkin paremmasta pyörästä. Hänen kaverinsa oli kyllästynyt omaansa, jolla hän sai ajaa vain perheen mökillä maalla. Hän halusi nyt muuttaa pyörän vaikka biletysrahaksi.  Hintapyyntö osui hallitsemieni rahavarojen ahtaaseen haarukkaan, joten teimme kaupat. Nyt olin hetken aikaa kahden pyörän loukussa; oli tuo Moskva Tähti ja nyt viimeisen päälle hieno Jawa 250cm3 Sixday- pyörä. Onnekseni Tähtipyörälle löytyi nopeasti ostaja ja pääsin talouspälkähästä.
  Olin ehtinyt muutaman viikon ajella uudella pyörälläni, kun jo pääsin sillä ajeluttamaan tyttöystäviäkin. Niin se meni silloinkin; meillä Jawa- motoristeilla oli kysyntää.

  Työpaikallani tämä uusi pyörä herätti positiivista kommentointia ja varsinkin nämä paremmat tehot (12hv).  AWO 250- pyörän omistaja, Väreen Matti,  halusi testata, kumpi kiihtyy paremmin, 2-tahti-Jawa vai 4-tahti- AWO.  Ruokatunnilla kilpakentäksi valikoitui talon edestä kulkevan Särkiniementien suora ja sen asfaltoitu 500m:n osuus. Lehtosen Keijo toimi tuomarina ja lähettäjänä. En ollut tätä ennen “revittänyt” pyörääni, joten olin hieman hermona. Lähtömerkin jälkeen otin kaikki irti koneesta ja Jawa “keuli” takapyörälleen, jonka varassa sitten keikuin ensimmäiset 20-30 metriä sydän kurkussa, mutta en uskaltanut löysätä kaasuakaan. Kilpailuviettiäkö? Särkiniementie onneksi päättyi ennenkuin Väreen Matti ja AWO:nsa saavuttivat. Jawa voitti.

  Yhteen pahaan onnettomuuteen olin joutua tuolla Jawalla.  Oli sateinen kesäpäivä ja olin matkalla Mannerheimintietä keskustasta poispäin. Mannerheimintie oli silloin vielä nupukivetty ainakin siinä Messuhallin (nyk.Töölön Kisahalli) jälkeisellä alueella ja oli sateella siis varsin liukas. Ohittaessani Messuhallia kurvasi vasemmalta, raitiovaunuhallien kohdalta, rekka  suoraan eteeni. Jarrutin ensin kiivaasti, mikä aiheutti lievän sivuttaisluisun. Sen korjattuani olin menossa suoraan rekan takapyörien alle. Sain jalallani potkaistua viime hetkessä itseni ja Jawan sivuun renkaasta, mutta se aiheutti Jawan kaatumisen vauhdissa kyljelleen kadulle. Ehdin Jawan kaatuessa nousta sen vasemmalle kyljelle ja pidin vielä ohjaustangosta kiinni. Rymäytimme jalkakäytävän reunasta yli ihmeen kaupalla ja liu’uimme kipinäsuihku perässämme paikallisen sekatavarakaupan portaille.  Kaupasta ryntäsi kaksi myyjätärtä ihmettelemään rytinää, mutta en jäänyt keskustelemaan heidän kanssaan, kun päätin tavoittaa rekan kuskeineen.  Jawa oli vielä ihme kyllä ajokunnossa vaikka jalkatapit ja kädensijat olivat kärsineet pahoja hankausvaurioita kivillä ja jalkakäytävän asfaltilla. Lähdin takaa-ajoon ja tavoitin rekan Ruskeasuon kohdalla. Ajoin sen eteen ja annoin pysähtymismerkkejä ... turhaan. Kuski ajoi niin lähelle taakseni, että arvelin olevan viisasta lopettaa, kun olen vielä hengissä.
  Ilmoitin poliisille tapahtumasta ja annoin rekan rekisterinumeron. Tapasin sitten tämän Turkulaiskuskin Raastuvanoikeudessa, mutta turha reissu; sana sanaa vastaan ja juttu raukesi. Rangaistuksena vain ylimääräinen Hesan reissu rekkakuskille.

  Jawa oli kuvioissa vielä koko armeija- aikani, jolloin kävin sillä Riihimäestä lomilla ja pari kertaa puntiksillakin (Armeijan harmaissa osa 3). Sen jälkeen pyörä alkoi olla huonosti huolletussa kunnossa ja päätin luopua siitä.  En saanut mieleistäni hintaa muuten kuin vaihdossa ja siinä kaupassa minusta tuli BSA 350:n omistaja. Pyörä oli 4-tahtinen ja kardaanivetoinen. Raskas kuin mikä, 250kg, mutta mahtava ajaa ... kuin juna. Paitsi kerran, kun Sirpa vaimoni kanssa poikkesimme keväällä Mustavuoren takaiselle pellon reunalle äitienpäiväkukkia poimimaan. Pyörä jämähti pehmeään, saviseen ja syvään traktorin pyörän uraan spedaaleistaan ja rungostaan kiinni. Revin sitä irti lähes puoli tuntia ennenkuin pääsimme paluumatkalle.  Pistin pyörän myyntiin ja Sirpa oli samaa mieltä. Moottoripyöräkausi oli kohdaltani lopullisesti ohi.  Jaa ... kokeilin kerran jonkun Jyryn kaverin Yamaha 1000cm3 pyörää jolla olin heti lähdössä kaataa portinpylväämme ja hyvä, että selvisin Huhtasuontien pätkästä, kun jo suosiolla käännyin takaisin. Eivät nuo henkilöautojen tehoilla varustetut moottoripyörät olleet meikäläistä varten.

Kirjoitteli,  Heimo Kuukkanen