Mustavuoren luola, eräs Helsingin linnoitusketjua varten rakennetuista.

Luolan toinen uloskäynti joka johti vallihautoihin. Kuvat Hannu Kuukkanen.

Reviiriemme rajamaita 2.

  Mustavuori (Mustamäki siihen aikaan) oli reviiriimme kuuluva paikka. Sinne tehtiin milloin mitäkin retkiä ja varsinkin perhosten keräilyyn se oli  erinomainen paikka. Niin erinomainen, että sinne eteläpään lehtoon asennettiin perhoskeräilijäin yhdistyksen puolesta sähkökaappi, johon Vakkalan Kostilla oli avain ja oikeudet käyttää sitä. Me muut tietenkin siivestimme aina, kun muita yhdistyksen jäseniä ei ollut paikalla. Sähköä tarvittiin tietenkin yöperhosten pyydystämiseen elohopeahöyrylampun ja valkoisen lakanan avulla. Roikkia (jatkojohtoja) vedettiin pitkin Mustavuoren lehtoa satoja metrejä. Kosti oli niin innokas perhoskeräilijä, että hän aloitti vakavan seurustelunsa tulevan vaimonsa Paulankin kanssa vasta, kun tämä suostui juoksemaan yöjuoksut Mustavuoren lehdossa haavin kera.
  Mustavuoressa oli myös Etelä- Suomen ja Uudenmaan viimeisiä Iso-Apollo esiintymiä, joka sekin meidän perhoskeräilijäpoikien ja oikullisten talvien yhteisvaikutuksesta hävisi. Siellä esiintyi niihin aikoihin 50-60- luvuilla kaikkia mahdollisia metsäluonnon eläimiä. Vain suurpedot puuttuivat onneksemme tai emme ainakaan nähneet. Teeret, metsot, pöllöt ja haukat oivat tavallisia näkyjä. Siellä tehtiin myös “pommikokeita” Kostin ja Häkkisen Sepon kanssa. Kts “Heiskan pommit” nro4.
  Aloittaessamme Mustavuoren valloituksen siellä oli vielä jäljellä hylätty kalkkikaivos ja osia sen toimintaan liittyneistä rakenteista. Jyrkkä- ja teräväreunainen kaivosaukko, mitoiltaan noin 20x40m, oli täynnä vettä, joka oli niin kylmää ja tummaa ettei se houkutellut ketään uimaan. Melko pian Helsinki tarvitsi kiireesti uusia kaatopaikkoja ja Mustavuoren kaivoksen ja ainutlaatuisen lehdon alue huomattiin siihen tarkoitukseen hyvin joutavaksi paikaksi. (Katso: http://www.freewebs.com/promustavuori/promustavuorenlausunto.htm  )
  Kerran olimme Sepon kanssa siellä telttaretkellä. Olimme saaneet käyttöömme perheemme tuliterän Sopu- teltan ja yövyimme perhoskeräilyn jälkeen kalliolla, louhoksen yläpuolella. Aamulla Sepe heräteli minua ja sanoi, että tässä teltassa on jokin vika, kun pohja pyrkii ylöspäin vaikka sitä kuinka painelee. “Ihankuin siellä olisi vettä”.  Avasimme sitten oviaukon vetoketjun ja katso: olimme keskellä “järveä”. Alue oli notkollaan ja syvimmillään juuri telttamme kohdalta. Vettä oli yöllisen kaatosateen jälkeen lähes parikymmentä senttiä ja teltta kellui siinä, ihme kyllä, vuotamatta lainkaan. Kahlasimme pois, paistoimme eväsmakkarat ja kuivasimme teltan auringon noustua puiden oksilla. Testin tulos: Sopu- teltta oli hyvä hankinta.

  Teimme myös v.-67 Hannu-veljeni kanssa Mustavuoren valleilla ja louhoksissa (ovat osa Helsingin / Pietarin puolustuslinnoitusta sadan vuoden takaa) 2x8mm:n kaitafilmille elokuvaharjoituksen, “Ihmepoika Snadi”, jossa oli iso osa suihkuraketeilla ja Jari-pojalla 4v. Hannukin harjoitteli tulevaa ammattiaan varten ja teki lavasteet sekä avusti kuvauksissa ja tekstissäkin. Kaiken kaikkiaan valmistelut vei kaksi viikkoa, kuvaus 12 tuntia ja  filmiä tuli noin 4 minuuttia. Silti se jäi vähän kesken. Piti ruveta taas töihin, kun kaikki Itä-Helsingin telkkarit oli rikki ja Peyton Placet meinasivat jäädä katsomatta.
  Tuon Hannu-veljen kanssa emme olleet oikein minkäänlaisia urheiluihmisiä, mutta kunto taisi kohentua ihan itsestään noilla kävellen tai pyörällä tehdyillä koulu- kauppa- ja muilla reissuilla. Eikä tuo nuorin veljes Juhakaan ole päässyt kerskumaan kuin kössikunnollaan. No, asiaan. Hannun kanssa olimme menossa erään äitienpäivän aamuyönä Mustavuoreen luonnonkukkia keräilemään. Vuosi oli ehkä 64-65 ja  vihreä pakufolkkari ANA-37 oli kulkuvälineenä. Mutta kuinka ollakkaan, bensa loppui Holmströmin apteekin kohdalla Riskutien päässä.  Paku työnnettiin bussipysäkille parkkiin ja lähdettiin juosten Mustavuoreen. Juostiin koko matka edestakaisin ja perillä käytiin perinteeksi muodostuneen tapamme mukaan Vesterkullan kartanon kohdalta ihan peltoalueen perällä asti eli lähellä Vikkullan lahtea. Matkaa siitä kertyy yhteensä sellaiset 10 km. Juosta piti siksi, etteivät aamuvirkut, Lahja-äiti tai Sirpa-vaimo, ehtisi herätä ennen kuin saimme kahvipöydät kuntoon tahoillamme. Tavallinen lähtöaikamme oli siinä 4-5:n välillä aamua. Oltiin sitten polleita 10 km:n suorituksestamme, mutta kävimme kyllä jossain välissä hakemassa petollisen ANA:n kotiin. Shellin bensa asema Vehkalahdentien alussa oli onneksi heti alamäen alla.
  Laskeskelin juuri, että olen käynyt hakemassa äitienpäiväkukkamme Mustavuoren lehdosta melkein 45 vuotta yksin tai perheen kanssa. Tyttäreni Sadun muutettua pois Helsingistä tapa jäi osaltani unholaan.

Tietoja linnoitusketjusta mm.:   http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1570

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen