Kotihipat 1958

  Tuossa 50-luvun puolivälin jälkeen alkoi Kosaa (Kosti Vakkala) ja minua nuo tytötkin kiinnostaa ja olisko ollut -58, kun syksyllä menimme,  Kosa, minä ja lapsuudenystäväni Pasi Mäkinen Helsingin Kumpulasta, Niemisten tanssikouluun Kulttikselle s.o. Kulttuuritalolle.  Kosalla oli jo pienoinen etumatka Paulansa kanssa, joka myös kävi muutaman kerran noilla tunneilla, mutta Pasin kanssa olimme vielä vallan noviiseja. Tyttöjä ei meistä pelännyt kukaan, koska Pasilla ja Kostilla oli sellaisia siskoina ja minulla naapurin Soikka “systerinä” ja tappelukaverina.  Lisäksi yli puoli luokallista tarkkailtavana Kallion Yhteiskoulussa. Kurssi meni hienosti.  Niemiset erinomaisia opettajia ja me maksavat asiakkaat tietysti erinomaisia opetettavia. Minäkin sain erikoismaininnan, kun Hra Nieminen sanoi, että “kuulkaapas, te vaalea nuori herra siellä, tämä wienervalssi ei ole kilpavalssia vaikka te ja partnerinne kiersittekin parketin aina kahdesti siinä kuin muut vain kerran.”  Suunnanvaihtokin oli pakko kiireesti opetella, kun partneri oli pari kertaa pyörtyä ja piti kalvakkaana päästää välillä seinää vasten nojaamaan.
  Kaikki tämä vaivannäkö johtui tietenkin siitä, että piti päästä tyttöjen suosioon mieluimmin “parkettien partaveitsinä” kuin “lavojen laahustajina”.  Nyt piti vain järjestää tilanteita ja löytää niitä potentiaalisia tyttöystäviä. Siihen tarkoitukseen sopivia olivat esimerkiksi kotihipat valikoidulle ystäväpiirille.
  Ja Heimo järjesti. Käätis 8:n vinttihuoneessa oli muutaman kuukauden välein ainakin kymmenet kotihipat ja jos muisti- ja  valokuvista voi mitään päätellä, niin kaikilla oli tosi hauskaa, vaikka ei viinan tippaa missään. Ei edes “pohjia” kellään. Kaveripiiri myös valikoitui suhteessa tuohon alkoholin käyttöön eli en oikein “digannut” sellaisia.  Porukkaa oli paikalla yleensä 8-12 henkeä.
   Töistä tultuani (jos oli perjantai- tai arki- ilta) kyhäsin Lahja- äidiltä oppimani “Hiekkaleipä- banaani”-kakun, johon kuului pitkulaisten hiekkaleipien lisäksi paljon mansikka- ja vadelmahilloa ja banaanin viipaleita. Päälle vatkasin paksulti kermaa ja kehitin jotain koristeita. 10 litraa kotisimaa olin tehnyt tavallisesti viikkoa aiemmin tai saanut suostuteltua äidin tekemään sen. Joskus ostin lisäksi limut tai myöhemmin Cokikset. Useimmiten kyhäsin myös ison kasan voileipiä mallia: juustoa ja lauantai- tai halpaamakkaraa.  Periaatteessa kustansin ja hankin työssäkäyvänä itse kaikki tarveaineet, mutta perhe tietenkin olosuhteitten pakosta joutui aika ajoin sponsoroimaan joiltain osin. (Puolet palkastani maksoin perheen “kassaan” vuokrana). Yleisestä järjestyksestä ja tarkastuksista piti huolta Lahja- äiti, joka yhdentoista maissa kävi kurkkaamassa kämpän ovella ja toivotti “hyvää yötä”.  Se tarkoitti selkokielellä, että saatte jatkaa, kunhan ei enää kuulu mitään.  Eikä juuri kuulunut. Lähes kaikki tiesivät puu-pientaloasumisen säännöt eikä selityksiä tarvittu.  Puhe muuttui kuiskailuksi ja liikkuminen tanssimista myöten hiipimiseksi.  Silti ilta saattoi jatkua aamuviiteen asti, jolloin viimeiset juhlijat hipsivät ääneti koteihinsa. Soikalla oli lyhin matka: aidan ali (yli ei ylettänyt, mutta kulkuaukko oli  valmiina, kunhan kumarsi nöyrästi).
  Siihen kello yhteentoista asti itse valmistamistani: “Köykän 10W:n vastavaihevahvistimesta” ja “Bassorefleksi- kaiuttimesta” sekä tuliterästä Telefunken- 5”:n kelanauhuristani soi päivän hitit tai tanssimusiikki “kohtuullisella” volyymillä (s.o. vanhemmat eivät tulleet valittamaan). Ohjelmiston keräsin nauhuriin erilaisista radion musiikkiohjelmista. Sitä varten tilasin jossain välissä jotain ohjelmalehteäkin, jossa oli ennakkotiedoissa ohjelmissa soitettavat kappaleet laulajineen säveltäjineen kaikkineen. Olisiko lehti ollut vielä ruotsinkielinenkin ?  Hållä våliä, kunhan tiedot löytyivät joten kuten (minulla oli joka vuosi ehdot ainakin ruotsista ellei myös enkusta). Yhdentoista jälkeen volyymi laskettiin puheen kanssa siihen samaan “kuiskailu”- tasoon ja laatu vaihtui pitkälti taustamusiikiksi.
  Kotihipoista lähinaapuristossa en muista kuulleeni “poikamiesaikanani” , mutta muutamina viikonloppuina soivat kyllä  naapurustossa radiot ikkunoilla ja erityisesti jäi mieleen Kotamiehen tyttärien “El Mambo”, joka kyllä muutamana viikonloppuna kaikui täysillä koko naapurustoon. Ihme kyllä, en muista kenenkään valittaneen möykästä, vaikka nurkilla oli kyllä potentiaalia siihen.
  Muita “hippoja”  60- luvulla olivat Vartiokylän Työväentalon tanssit ja “Tanssit Kontion Majalla”, josta sitten kirjoittelen ihan oman juttunsa.

Tämänkin muisteli:  Heimo Kuukkanen

P.S. Niemiset saavuttivat vuosina 1945-56 kaikkiaan 13 kilpatanssimestaruutta Suomessa.. Taidokkaat tanssijat Olavi ja Eeva Nieminen olivat lähtöisin vuonna 1938 perustetusta Terpsikhore –tanssiurheiluseurasta, joka toimii edelleen.

Kotihipat 1958. Kosti Vakkala, Pirkko Silfverberg ja Soili Kari (nyk.Alava)

Kotihipat 1958-59. Tane, Heimo, Soili, Pirkko, Kosti, Pasi. Huomaattehan erityisesti herrojen asut!

Kotihipat 1958,-59. Riitta M, Soikka ja "tarkastajana" äitini Lahja K. Hula-hula vannetta pyörittää kuvan reunassa Pirkko S. Huomaattehan myös tyttöjen asut.