Heiska ja kantopommit 1953 - -57

Pommi nro 1 v. -53

Tarina liittyy vanhempieni omakotitalon rakennusvaiheisiin Helsingin Vartiokylässä vuodelta -53. Talon rakenuspaikan keskellä oli sellainen kolmen- neljän kuution kivi. Pari metriä joka suuntaan, mutta pyöreähkö ja umpigraniittia. Se piti paloitella ja käyttää sitten tietysti rakentamisessa raaka-aineena. Isä-Viljo osti laatikollisen kantopommeja (Forsiittipommeja), sytyttimet eli nallit ja tulilankaa. Viralliseksi ampujaksi sopi hyvin eno Olavi, joka oli kivityömiehenä kaupungin työmailla. Ongelmaksi muodostui sellainen seikka, että eno-Olavi ei ollut koskaan nähnytkään moisia pommeja. Kaupungin työmailla kun porattiin käsin tai koneella reikä kiveen ja sinne pantiin dynamiittia tanko tai useampia, peitettiin suojatäkkäyksin ja huudettiin, että “ampu tulee”. Ja sitten se ampu tuli. No, luimme me, Heimo 12v. Ja eno-Olavi n.30v:n kanssa käyttöohjetta. Siinä luki: “asetetaan alassuin tasaiselle alustalle ja katsotaan oikea panoksen koko allaolevasta taulukosta”. Katsoimme taulukosta ja valitsimme yhteistuumin 300g:n panoksen, kun viereisen Ahlroosin talokin oli niin lähellä eikä kaukana Karienkaan talo. Tasaista alustaa ei karkeasta graniittipinnasta meinannut löytyä, mutta keksimme keinon: sipaistaan savea karkeaan kiven pintaan, niin siitä se tasoittuu. Sitten vaan täkkeet (räjäytyssuojat) paikalleen, nalli kantopommiin tulilankoineen ja minä juoksin naapureihin huutelemaan, että ikkunat ja ovet auki, kohta paukkuu. Kanto- eli forsiittipommissa oli sivuvaikutuksena melkoinen ilmanpaine-isku, joka pyrki rikkomaan kiinni olevat ikkunat. Tulilangan sytyttämisen jälkeen juoksimme kesämökin taakse suojaan ja sitten paukkui. Housun puntit lepattivat meillä mökin takana ja taivaalle nousi tuhannen tuhatta risun ja lankunpätkää leviten pitkin naapuriston tontteja. Karien kanalan ikkuna hajosi, kun sitä ei oltu saatu auki ja Kairavuon talon katolle putosi lankun pätkä rikkoen tiilen. Yllättävän pienin vahingoin siis. Kun housut lakkasivat tutisemasta ja naapurien kanssa oli sovittu, että joka rikkoo, se maksaa eli Viljo-isä. Sitten vaan uutta putkeen. Mietimme tovin syytä moiseen vahinkoomme ja tulimme siihen johtopäätelmään, että savea ei olisi saanut laittaa alle. Eno-Olavi sanoi, että jos annettaisi olla kunnes se Vili tulee, mutta minä en antanut periksi. Olavi eno oli hyvin rauhallinen ja sopuisa mies ja minä taas en ollut. Illalla kiven piti olla paloina ja olihan se sitten jo melko pieninä, kun opimme oikean tekniikan. Naapuritkin tottuivat parissa päivässä “ampu tulee” huutoihin eivätkä hermostuneet, kun taivaalta ei enää satanut pölkynpätkiä.

Pommi nro 2 v. -56

Tarina liittyy samoihin kantopommeihin, mutta nelisen vuotta myöhempään aikaan. Pommeja oli vielä jäänyt jäljelle rakennusajalta ja isä-Viljo päätti hävittää ne pois kuleksimasta ja vaaraa aiheuttamasta. Eräänä iltana hän koppasi pahvilootan kainaloonsa ja lapion toiseen käteen lampsien saunan taakse. Saunan takana oli kompostin vieressä sopivan pehmeää maata ja siihen hän ne hautasi kaikkineen päivineen. Yöperhosia pyydystämässä ollut Heimo-poika sattui näkemään tapauksen, arvasi kaivelun syyn ja ennen aamua oli arvokkaat tarpeet pelastettu parempaan käyttöön. Parempi käyttö sattui kohdalle, kun rakettiremmi Heimo, Seppo ja Kosti huomasivat kiusallisen piirteen Huntutien varrella olevan ruutanalammikon ominaisuuksissa. Se oli varmaan liian matala. Mutta ei hätää. Yksi kantopommi oli 500 grammainen joka oli varsin sopiva tuon lammen syventämiseksi. Lampialue oli siinä Huntutien päässä joka päättyy Riskutiehen. Vakkalat eli Kosti asui siitä reilu sadan metrin päässä eikä siis voinut osallistua varsinaiseen räjäytykseen, mutta oli hengessä mukana ja pihalla isänsä ja veljensä Erkin kanssa marjapensaita leikkaamassa. Heimo-poika rakensi pommin muovikassiin ja pani kiven painoksi. Tulilankaa vähän ulos pussin suusta, narua ja sulaa mehiläisvahaa tiivisteeksi Kostilta, kun heillä oli niitä mehiläisiä ja sitten lammen rannalle kuulantyöntöasentoon. Yleisönä oli tuttu rakettinäytösyleisö eli noin 15 kulmakunnan pikkupoikaa. Joskus osui joukkoon jokunen urhea tyttökin. Häkkisen Seppo raapi tikkuja ja kädet vapisi niin, että vasta kolmas sytytti tulilangan. Sitten piti laskea kymmeneen, että lanka ehti varmasti palaa kyllin pitkälle ettei sammuisi veteen upottuaan: ....yhdeksän, kymmenen, työntö ja plums. Hienosti lensi ja ihan oikeaan kohtaan. Heimo jäi rannalle katsomaan mitä tapahtuisi ja sitten tapahtui. Maa keinahti ja lampeen syntyi reikä. Vedet näyttivät painuvan kohti reiän keskustaa, mutta äkkiä syy selvisi: valtava vesipatsas nousi lammesta suoraan ylös imien veden reunoilta ja alkoi levitä sienen lailla ympäristöön. Heimoa vietiin ja jalkoja oli alla tosi tiheään hetken aikaa ja silti kuravelli ehti vielä osuakin paikka paikoin. Kostilla oli hermot pinnalla pihallaan ja kun mahtava kumaus sitten kuului ja maa tärähti, hän katsoi lammelle ja näki puiden yläpuolelle nousevan kurasienen. Onneksi isä-Vakkala katsoi ensin väärään suuntaan ja kun katseensa kääntyi oli kurapilvi jo hävinnyt. “ Mikä se oli”, kysyi isä-Vakkala. “ En minä vaan tiedä ”, vastasi Kosti. “Mistähän se mahtoi kuulua”. Asia ei antanut tällä kertaa aihetta enempään. Kostin hermoilu johtui tämän isä-Vakkalan jyrkän kielteisestä kannasta tämän meidän rakettiremmimme puuhailuihin. Niistä enemmän muissa tarinoissa.

Pommi nro 3 v. -57

Kantopommeja oli vielä yksi jäljellä. 300 grammainen. Sille piti keksiä jotain käyttöä ja se sopikin sitten erään rakettinäytöksen loppupaukuksi Kontulan suolla. Kontulassa on siinä silloisen suon laidalla vieläkin tämä meidän silloinen kokeilukohteemme jonka kyljessä nykyään lukee, että se on Kontulan asuntoalueen peruskivi. Me vähän muotoilimme sitä. Siellä nykyisen Keinutien puolella oli sellainen rumentava kieleke ja sen poistamiseen sopi hyvin juuri tuon kokoinen panos. Kun rakettinäytös oli päättynyt, löimme pommin kiven kylkeen, kielekkeen alapuolelle, muutama keppi pantiin tueksi ja sitten tulta perään ja katsomo juoksutettiin vastakkaiselle puolelle metsikköön. Komeasti lähti kieleke. Ei juuri mitään lohkareita jäänyt ympäristöön. Kaikki lensi pitkin suota. Yleisöllä oli jännää. Niin oli meilläkin.

Kontulan perustuskirjan kotikivi nykymuodossaan. Kuva Hannu Kuukkanen.

Pommi nro 4 v. -57

Se ei oikeastaan enää ollutkaan Heiskan pommi, vaikka materiaalit hommasinkin. Oli näet kesällä -56 tarttunut Roihuvuoren asuntoalueen rakennustyömailta pari irrallista pötköä dynamiittia hihaani huolimattomien louhijoiden jäljiltä. Eihän sellaista saa tehdä. Lapset saattavat löytää ja teloa itsensä. Liitin ne tulevien tarpeitten varalta salaiseen varastoon kellarissamme olevan painesäilön taakse. Ne alkoivat sitten jossain vaiheessa talven pakkasilla kuumottaa oudosti hyppysiä, mutta ihme kyllä, ei minun, vaan Kosan. Hän tahtoi välttämättä testata, että pitääkö paikkansa väite, että dynamiitti olisi hyvin räjähdysherkkää pakkasella. Mietittiin ensin testipaikkoja ja siihen tarkoitukseen valittiin Mustavuoren vallitukset , jotka tosiasiassa ovat osa sitä historiallista vallitusketjua. Odotettiin sitten pakkasia ja siihen maailmanaikaan niitä oli ja tuli. Sopivana viikonloppuna matkaan lähti rakettiremppa: Seppo, Kosti ja Heimo. Ensin raivasimme 4-5 metriä syvän kuilun pohjalle kivipaaden lumesta vapaaksi ja sitten oli Kosan asia toimia heittäjänä. Heitto lähti, osui hyvin kiveen, mutta pötkö oli ilmeisesti liian lämmin povitaskussa kuljetuksen jäljitä, kun se vain hajosi muutamaksi palaksi. Mietittiin jatkotoimia. Olisiko fiksua pistää pötkö paadelle ja tiputtaa kivi päälle ? Pistettiin. Ei mainittavaa edistystä. Vain pieni terävä kajahdus, josta saattoi tulkita jonkin osan dynyä jääneen kiven alle. Nyt piti keksiä parempi idea. Otettiin se toinenkin, nyt jo jäätynyt pötkö ja pantiin samaan kasaan kivelle ja taas Kosa melko isoa kiveä tiputtamaan. Hän meni mahdollisimman lähelle rinteen reunaa ja heitti. Sitten tapahtui. Terävän pamahduksen jälkeen kiveä, lunta ja soraa lensi taivaan täydeltä montusta ylös. Kosa roikkui pölyn laskeuduttua muutaman hentoisen koivunoksan varassa rinteessä, josta sora oli alkanut valua alas louhikkoiseen monttuun. Pelastimme Sepen kanssa sankarin viime hetkellä.

Opetus: Räjähtää se pakkasessa ja joskus ilmankin. (On tullut koitettua sekin.) (Älkää kokeilko kotona!)

Kirjoitti: Heimo Kuukkanen  

Tässä Heimon muistikuva "pommi lampeen"- tapahtumasta Huntutien varrella.