Soikka ja Heiska pallottelemassa. Taustalla tuomaroi Pekka Vilhunen. Alustana on leikkipaikkana lyömätön lentohiekkakenttä.

  Soikan kaltseilla oli myös inkkareita. Oli myös rosvoja ja pollareita. Soikka ja Heiska jakoivat useimmiten  hyvässä sovussa joukkueet joissa näitä vaklaus ja painileikkejä harrastettiin. Olimme melko tasaväkiset johtajat, sillä Soikka oli Heiskaan verrattuna suorastaan aktiiviurheilija ja Heiska taas vain koulussa ja pihoilla kouliintunut tappelija, poika tosin ja puoli päätä lyhyempi, mutta aavistuksen verran ehkä ketterämpi.
   Päättyivät ne leikit miten tahansa, niin yleensä johtajat joutuivat ottelemaan loppuerän. Soikka oli pirullinen vastustaja, sillä häntä ei saanut millään "antautumaan", vaikka kuinka kuritti. Ei auttanut kutittaminen ei "paskalänget" s.o. keuhkojen kohdalta reisien välissä ja ilmat pihalle puristamalla. Ei auttanut "kuiva pilsneri" s.o. rystysillä hierotaan päälakea, niin että tukka lähtee. Eikä  auttanut peukalolla korvan takaiseen kuoppaan painaminenkaan (koittakaa omaanne). Ei auttanut mikään. Voitin siis usein painimatsin, mutta en saanut armonanomusta. No, yksi auttoi. Kun Soikan äiti huusi, että "Soili, heti nyt syömään vai tulenko minä hakemaan", ( hän tosin huusi sen yleensä ruotsiksi) niin sitten Soikkakin antautui ja saatiin kisa laillisesti päätökseen.  Joku aika sitten tavattuamme Soikka väitti voittaneensa useimmat matsit, mutta en usko. Tai sitten pannaan edes fifty-fifty. (Vai pantasko fifty-sixty, niinkuin eräs tunnettu 110%:n ex.mäkimies opettaa?)
  Parasta mielestäni, niin Karien kuin muutamien muidenkin paikkakunnan ruotsinkielisten kanssa,  oli se, että kun suomenkielinen tuli porukkaan, niin kieli vaihtui heti suomeen.
  Meillä oli muutenkin Soikan kanssa ( ja on edelleenkin ) hyvin sisarelliset välit. Kehuu olevansa "isosisko" muutaman kuukautta vanhempana. Asuimme 10v rajanaapureina ja kesämökkiajat laskien 15v. Jotenkin vain synkkasi heti alkuun. Soikan kanssa yritin opetella pituus- ja korkeushyppyäkin, kun Soikalla oli telineet ja hiekkakasa, mutta ei siitä mitään tullut, kun se voitti koko ajan. Yritti vielä opettaa sitä uutta kierähdystyyliäkin, mutta meinasin taittaa niskani. Ja oli usein niin kiire mennä tekemään raketteja, tussareita, lennokkeja, induktoreita, kidekoneita ja muutamia kemiallisia kokeita. Ai niin, meinasi unohtua valokuvaus ja kasvien ja perhosten keräily joista niistä Soikka ei ymmärtänyt mitään. Soikasta tuli kansallisen tason lentopalloilija isona.

Kirjoitti Heimo Kuukkanen

Suomennoksia: Soikan kaltsit = Huntutien kaakkoispuolen kallioalue.  Vaklaus = vakoilu, piilottelu. Synkkaus ~ samanmielisyys

Soikka ja Heiska pelailevat Käätypolku 8:n keskeneräisellä seinustalla. Vilhusen Pekka tuomaroi. Vuosi lienee 1954.

(Vaikuttaa laadultaan Jyry Louhiston ottamalta kuvalta vaikka kuvaajan pään varjo näkyykin vielä kuvassa)