Kyllähän mulla näitä juttuja riittää, ja tässä taas yksi eli Pihapiirin tapahtumia: Joskus 50-luvun alkupuolella ja puolivälissä ennen kuin menin kouluun, leikin tyttöjen lisäksi aika paljon samanikäisten poikien kanssa. Ainakin paljon Kukan poikien, Pentin ja Hannun kanssa, samoin kuin Kairavuon Juhanin ja Kinnarin Eskon kanssa. Juhani taisi olla äidillä hoidossakin jossain vaiheessa, olikohan Juhanin äiti ajoittain muualla töissä.
No yleensähän me siinä meidän pihapiirissä tai etukallioilla leikittiin, mitä lie leikkejä, tehtiin kävyistä eläimiä, ja sellaista, mitä tyttöjenkin kanssa siinä vaiheessa. Yhtenä kesäpäivänä leikin sitten Eskon (taisi olla 5v) kanssa meidän pihalla, ja keinuteltiin siinä meidän pihakeinussa. En tiedä mitä siinä ajattelin, vai teinkö niin hetken mielijohteesta, mutta yht’äkkiä annoin Eskolle, jota niin kovasti ihailin, pusun poskelle. No, eihän se sinänsä mikään järisyttävä kokemus, sorry vaan Esko, kuusivuotiaalle ollut, enkä varmaan muistaisi enää edes koko juttua, mutta kun mun ei annettu sitä unohtaa.
Kävi nimittäin niin huono tuuri, että syreeniaidan takana sattui samanaikaisesti olemaan joukko isompia poikia, olivatkohan Leo, Pekka ja Kalevi, en ole ihan varma, jotka aina aika ajoin monen vuoden aikana muistuttivat mua tapauksesta. Kalevi varsinkin muisti aina kertoa mulle siitä, varmaan viimeisen kerran joskus jo siinä vaiheessa, kun oltiin jo melkein aikuisia. No, ei siitä mulle mitään traumaa jäänyt, ja toivottavasti ei Eskollekaan!

Eräs toinenkin juttu on jäänyt mieleen yhdestä jännittävästä tapahtumasta. Isä oli laittanut saunarakennukseen Anjalle ja mulle huoneen. Kun sinne laitettiin lämmitys, nukuttiin siellä kesät/talvet.
Menin usein yksin jo alkuillasta sinne tekemään läksyjä tai lueskelemaan, ja Anja tuli vähän myöhemmin. Oli muistaakseni talviaika, ja illasta jo pimeää, kun ulkoa alkoi kuulua ääniä. Ensin joku koputteli oveen, mutta kun kysyin, kuka siellä on, kukaan ei vastannut, enkä sitten tietenkään avannut ovea. Hetken kuluttua koputus kuului ikkunasta, ja silloin katsoin parhaimmaksi laittaa valon pois, sillä mua alkoi tietysti jo pelottaa. Välillä joku hakkasi seinään saunan toisella puolella. Ja vaikka järki sanoi, että varmaan joku kujeilee kanssani, niin aloin olla jo aika huolissani. En tietenkään uskaltanut lähteä sieltä mihinkään, vaan kyyhötin sitten siellä sisällä puolisentoista tuntia, ja odotin vain, että Anja tulisi.
Äiti tuli Anjan kanssa samanaikaisesti sulkemaan kellarin ja puuliiterin oven, kuten tavallisestikin. No pojanviikari tietenkin häipyi.
Kuultuaan asiasta, isä tietenkin sanoi heti, että hän kyllä etsii syyllisen käsiin. Kyllähän syyllinen paljastuikin, kun taisi olla talviaika, ja lunta, ja jäljet paljastivat ”pelleilijän”. En tiedä, mitä isä sanoi pojalle, mutta eiköhän tämä saanut kuulla kunniansa. Olin tietysti aika kauan tapauksen jälkeen vähän peloissani, kun olin saunakamarissa yksin, ja siksi meille rakennettiin jonkinlainen hälytyssysteemi saunarakennuksen ja päärakennuksen väliin. Mikäli vastaavanlaista sattuisi, niin voisin hälyttää apua. Eipä tämäntapaista enää sattunut, mutta vieläkään en mielelläni liiku taikka oleskele yksin pimeässä syrjäisemmillä paikoilla. Yleensähän Vartiokylä oli siihen aikaan turvallinen paikka, vaikka kyllähän sielläkin jossain vaiheessa vähän myöhemmin sattui silloin tällöin vähän ikävämpiäkin juttuja. Eihän se Vartsikkakaan mikään lintukoto ollut.

Riitta